Det är snön som gör mörkret ljusare

Luin kirjoja: Sven Linnérin toimittaman artikkelikokoelman Från dagdrivare till feminister. Studier i finlandssvensk 1900-talslitteratur, Bo Carpelanin runokokoelman I de mörka rummen, i de ljusa ja Juhani Ahon pienoisromaanin / laajan novellin Helsinkiin.

Artikkelikokoelma oli varsin mielenkiintoinen. Erityisesti pidin Torsten Petterssonin kokoelman aloittavasta artikkelista "Det svårgripbara livet. Ett förbisett tema i dagdrivarlitteraturen", jossa Petterssonin pääteesinä on osoittaa, että toisin kuin aiemmassa tutkimuksessa on esitetty (kokoelma on ilmestynyt 1986, joten tieto on yli parinkymmenen vuoden takaista), dagdrivare-kirjallisuudessa ajelehtiminen, tarkkailijan asema ja ulkopuolisuus eivät ole ihannoituja ominaisuuksia, vaan päähenkilöt kaipaavat ja etsivät "todellisempaa" elämää, joka kuitenkin näyttäytyy joko vaikeasti tai täysin mahdottomalta saavuttaa. Toinen erityisen kiinnostava artikkeli oli puolestaan kokoelman päättävä Merete Mazzarellan "Den kvinnomedvetna prosan efter 1970", jossa Mazzarella (muuten ainoa nainen kokoelman kirjoittajien joukossa) otsikon mukaisesti käsittelee nk. "uutta feminismiä" suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa.

Carpelanin runokokoelma oli yhtä hieno ja koskettava ja henkilökohtaisella tasolla puhutteleva kuin Carpelanin tekstit mielestäni aina ovat. Ehkä liian henkilökohtaisella tasolla jotta runoja tekisi mieli lähteä analysoimaan.

Ahon Helsinkiin -teoksesta puhuttiin tiistain luennolla, jolloin opettaja mainitsi, että päähenkilö on tehty tarkoituksella vastenmieliseksi, tavoitteena herättää lukijassa inhoreaktio tämän edustamaa ihmistyyppiä ja arvomaailmaa kohtaan. Samaa aihetta käsittelee myös Pirjo Lyytikäinen teoksen esipuheessa. Päätin siis ennalta pitää päähenkilöstä, Antti Ljungbergista, mutta eihän siitä tullut mitään. En tosin varsinaisesti inhonnutkaan Anttia, enimmäkseen säälitti, mutta sympaattista hahmoa hänestä ei kyllä saa leivottua hyvällä tahdollakaan. Aho on siis onnistunut tavoitteessaan, ja hyvä niin; joskin minua hieman ärsytti tietty alleviivaavuus ja tendenssimäisyys, jotka usein muutenkin saavat minut vieroksumaan realismin ja naturalismin hengessä kirjoitettua kirjallisuutta.