Tässä särkyi erään vangin sydän

Luin Mark Twainin (oikealta nimeltään Samuel Langhorne Clements, kuten kirjan takakansi tietää kertoa; Wikipedia puolestaan valistaa kirjailijanimen merkitsevän jokislangissa kahden sylen eli 3,7 metrin turvallista syvyyttä) klassisen poikakirjan Huckleberry Finnin seikkailut, koska kesä on uusien tuttavuuksien aikaa, ja poikakirjat ovat minulle nimenomaan sitä. Huckleberry Finnissä täyttyvät mielestäni kaikki kyseiselle genrelle ominaisiksi kuvittelemani piirteet: mielikuvitukselliset seikkailut, "sivistystä" vastaan kapinoiva nuori päähenkilö sekä onnellinen loppu. Tämän lisäksi Huckleberry Finn on yllättävän älykäs ja monitahoinen kirja, joka pohtii niin rotujenvälisiä suhteita kuin omaa olemassaoloaankin. Yksilönvapaus on selkeästi suurempi kuin samaan aikaan tai paljon myöhemminkään tytöille kirjoitetuissa teoksissa, ja vaikka ajalle tyypilliset olosuhteet kuten orjuus ovat Huckleberry Finnissäkin selvästi näkyvissä, on se mielestäni muunmuassa moraalinsa kannalta kestänyt aikaa paremmin kuin esimerkiksi Alcottin teokset. Ironia vallitsevia olosuhteita vastaan on hienovireistä eikä saarnaavaa tai alleviivaavaa, mikä tekee teoksesta miellyttävän lukukokemuksen jo parhaan lapsuutensa ohittaneellekin lukijalle.