Dark is the night

Ollut hieman synkkää lukemista viime aikoina, pitäähän näitä naurettavia helteitä jollain tasapainottaa (ok, luin myös kaikki Anna-kirjat). Viime viikonlopun aamuun venyneiden juhlien jälkeen lainasin siskolta Charles Burnsin sarjakuvan Black Hole, jota en näin jälkikäteen ajatellen suosittelisi dagen efter -lukemistoksi. Tarina sijoittuu 1970-luvun puolivälin amerikkalaiseen pikkukaupunkiin, jossa teinien keskuuteen leviää outo sairaus. Osalle se aiheuttaa vain pieniä, peitettävissä olevia jälkiä, toiset muuttuvat fyysisesti täysin tunnistamattomiksi, mutta kaikki taudin saaneet ajautuvat enemmän tai vähemmän yhteiskunnan ulkopuolelle. Ihastumiset, alkoholi, pilvenpoltto, seksi, kotiarestit ja muut teinitarinoiden perinteiset elementit maustetaan groteskit mittasuhteet saavuttavilla epämuodostumilla, murhilla ja pelolla, mutta tarinan ohi nousee silti kuvitus, joka on teknisesti hiottu, kaunis, kauhea ja täysin sekopäinen.

Toinen lukukokemukseni oli samaten hämmentävä, joskin toisista syistä. Olin varsin innoissani saadessani tietää Guillermo del Toron (tykkään ihan oikeasti Pan's Labyrinthista) alkaneen kirjoittaa vampyyritrilogiaa ja hankin ensimmäisen osan käsiini niin pian kuin juhlimiseltani kykenin. Kyseessä on siis yhteistyö nimeltä The Strain (2009) kirjailija Chuck Hoganin kanssa, joka minulle on varsin tuntematon suuruus.

Mutta siis. Del Toro + vampyyrit: voittamaton yhdistelmä, vai mitä? Tai ainakin se kuulosti siltä minun korviini. Toisin kuitenkin kävi. Arvon herrat olivat tehneet vampyyreista scifiä: matoisan viruksen, joka muistutti enemmän zombie-laumaa kuin rakastamiani romanttisen kalpeita ja kohtalokkaan seksikkäitä pikku verenimijöitä (Eric, ei Edward). Mulderin ja Scullyn jalanjäljissä viipeltävä tehokas tiede-orientoitunut kaksikko sekä Treblinkan arpia kantava vanha professori käyvät taistoon maailman pelastamiseksi, mutta pääpahista hädin tuskin naarmutetaan ensimmäisen osan neljässäsadassa sivussa. The Strain ei toimi itsenäisenä kokonaisuutena sillä se on venytetty ja hajanainen; henkilöhahmot ovat stereotyyppisiä, epäuskottavia ja onttoja; teksti on helppolukuista vain koska se on heppoista; eivätkä vampyyrit jumalauta ole zombeja!