Meitä ei ole luotu toisillemme

Tänään luin Helena Sinervon runokokoelman Oodeja korvalle (2003). Kai se oli ihan hyvä, en vain jotenkin päässyt runoihin sisälle. Tyhjiä sanoja. Väsymykseni saattaa tietysti olla osasyynä mielenkiinnon puutteeseeni, ja nukahdinkin puolivälissä matkaa. Mutta kuitenkin. Alun Descartes-lainaus oli mielestäni kokoelman parasta antia: "Ja jotta olisi helpompi ymmärtää mitä siitä aion sanoa, kehotan anatomiaan perehtymättömiä lukijoita näkemään hieman vaivaa ennen kuin jatkavat eteenpäin: leikkauttamaan sydämen joltakin isolta eläimeltä jolla on keuhkot - se nimittäin on jokseenkin samanlainen kuin ihmisen sydän - ja antamaan jonkun näyttää sen molemmat ontelot..."
Kovin paljon eläimiä Sinervon runoudessa kyllä vilisee, minkä kai pitäisi tuottaa jotain symbolimerkityksiä ja olla mahdollisesti hellyyttävää, mutta mikä minuun tehoaa lähinnä vieraannuttamisefektinä. Tuntuu kikkailulta kikkailun vuoksi. Tosin täytyy myöntää että minulla on paha taipumus nähdä kikkailua vähän joka mutkan takana. Soittakaa Paranoid.