Etten nyt vallan stressaantuisi, aion pitää sanani lyhyinä, vaikka Arvid Järnefeltin Veneh'ojalaisista toki olisi paljonkin sanottavaa. Hieno kirja: omasta mielestäni jopa parempi kuin Isänmaa tai Maaemon lapsia, vaikka en osaa tätä väitettä perustella muulla kuin sillä että tämä nyt on tuoreimmassa muistissa.
Teos ilmestyi alunperin kahdessa osassa, mitä L. Onerva loppuun asetetussa kritiikissään syystäkin valittelee: niin saumattomasti ne liittyvät toisiinsa. Romaani kertoo, kuten nimestäkin voi arvata, Veneh'ojan suvun jäsenten kohtaloista, erityisesti Hanneksen elämänvaiheista Helsingissä, Pietarissa ja lopulta Amerikassa, maamiehen luvatussa maassa. Erityisesti pidän Järnefeltin moniulotteisista ja kompleksisita henkilöhahmoista sekä hänen tavastaan kuvata historiallisia tapahtumia usean syyn seurauksina. Vaikka Järnefeltin tolstoilaisuus ja muu aatetausta on teoksesta luettavissa, se ei kuitenkaan ole mustavalkoinen tai alleviivaava, vaan ymmärrystä on niitäkin kohtaan jotka eivät noudata samoja ideologioita.
(Juu juu, kertoja se on joka puhuu eikä Järnefelt, mutta koska viittaan J:n teoksiin yleensä on mielestäni luontevampaa puhua kirjailijasta kuin kertojista.)
Huhhuh, olipa rankkaa. Taidan mennä hetkeksi lepäämään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti