Palaan tyttökirjojen pariin aina uudestaan säännöllisin väliajoin. Nyt luin Mary Marckin Eevan luokan, Merja Otavan Priskan ja Louisa M. Alcottin Little Women and Good Wives, jonka olen nähnyt suomeksi julkaistuna ainoastaan kahtena erillisenä osana. Marckin ja Otavan teokset luin kurssia varten, mutta Alcottin ostin Akateemisesta ihan vain omaksi ilokseni, ja pari päivää olenkin ollut aivan erikoisen hyvällä tuulella. Joillakin kirjoilla on sellainen vaikutus.
Ymmärrän kuitenkin oikein hyvin, miksi esimerkiksi Alcottin tuotanto saattaa ärsyttää monia moralisoinnillaan ja kiistattoman vanhanaikaisilla sukupuolirooleillaan. Kyllä minuakin välillä nauratti:
"This is the sort of shelf on which young wives and mothers may consent to be laid, safe from the restless fret and fever of the world, finding loyal lovers in the little sons and daughters who cling to them, undaunted by sorrow, poverty or age; walking side by side, through fair and stormy weather, with a faithful friend, who is, in the true sense of the good old Saxon word, the house-band, and learning, as Meg learned, that a woman's happiest kingdom is home, her highest honor the art of ruling it - not as a queen, but a wise wife and mother."
Vastapainoksi kaikelle tälle herttaiselle moraalille lukaisin myös Frank Millerin viidennen osan Sin City-sarjakuvasta, nimeltään Family Values. Miho on aina ollut minun suosikkini, sekä sarjiksissa että leffassa, jossa tätä pikkuista tappajaa esitti supersöpö Devon Aoki.
Niin, ja luin myös Emily Brontën kootut runot englanniksi hieman sekavahkona kriittisenä editiona.
(Kuva täältä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti