Luin Lyndall Gordonin Woolf-elämäkerran Virginia Woolf - A Writer's Life. Lukeminen oli varsin hidasta, teos ei ole kieleltään tai rakenteeltaan helpoimmasta päästä, mutta kylläkin ehdottomasti vaivan arvoinen. Gordonin lähestymistapa Woolfin elämään tuntuu uskolliselta Woolfin omille ajatuksille elämäkerran luonteesta: tärkeää eivät ole jotkin tietyt, ulkoiset päivämäärät, kuten ensimmäinen koulupäivä, ensimmäinen suudelma tai muut vastaavat, vaan ihmisen sisäisen maailman kuvaaminen. Tämä ajatus (joka minusta tuntuu varsin mainiolta) aiheuttaa suurelta osin jo mainitsemani rakenteellisen vaikeuden. Gordon ei seuraa kovinkaan tarkasti kronologista aikajärjestystä Woolfin elämässä, vaan etenee pikemminkin teemoittain.
Näkyvimmäksi teemaksi nousee kuolema, jonka Gordon mainitsee olleen Woolfille jonkinlainen pakkomielle, alkaen tämän äidin kuolemasta Woolfin (silloin vielä Virginia Stephen) ollessa vasta kymmenisen vuotta vanha. Monet Woolfin tunnetuimmista teoksista, kuten To the Lighthouse ja The Waves, perustuvatkin pitkälti kuolleiden muistelemiselle. Woolf kirjoittikin tavallaan äitinsä elämäkertaa Lighthousessa: rouva Ramsay on Woolfin sisaren Vanessa Bellin mukaan hämmästyttävän tarkka muotokuva heidän äidistään: "... It seemed to me that in that first part of the book you have given a portrait of mother which is more like her to me than anything I could ever have conceived of as possible. It is almost painful to have her so raised from the dead." (47.)
Kuolemasta tuleekin mieleeni oma, kummallinen päähänpinttymäni: olen jostain syystä aina kuvitellut Woolfin kuolleen varsin nuorena, suunnilleen kolmikymppisenä - siitä huolimatta, että tiedossani ovat varsin hyvin olleet hänen elinvuotensa (1882-1941). Woolf oli siis melkein kuusikymmentä hukuttautuessaan. Pohdin kovasti syitä itsepinteiseen mielikuvaani, enkä voi kuin siteerata teoksen esipuheessa siteerattua Doris Lessingin huudahdusta: "How we do love female victims; oh, how we do love them." Woolfin julkisuuskuva esittää eteerisen, aristokraattisen, surullisen ja mielenvikaisen naisen, eivätkä kaikki hänen onnelliset vuotensa ystävien, sisarusten ja aviomiehen parissa paina mitään. Tämä on se kuva, jonka Gordon haluaa teoksellaan romuttaa, ja onnistuu mielestäni mainiosti.
(Kuva täältä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti