sunnuntai 19. elokuuta 2007

Järki ja tunteet



Luin Hermann Hessen romaanin Narkissos ja Kultasuu (suom. Kai Kaila), joka sijoittuu 1300-luvun Saksaan (musta surma 1300-luvun puolivälissä). Ennakkoon en tiennyt kirjasta paljoakaan, enkä sen luettuani tiedä miten siihen suhtautuisin.

Tarina lähtee liikkeelle Mariabronnin luostarista, jossa älykäs ja oppinut nuori Narkissos on opettajana Kultasuun saapuessa sinne oppilaaksi. Ilmassa on sekä yli-ihmisajatusta että homoseksuaalisuutta näiden kahden kauniin nuorukaisen ystävystyessä: "Narkissos ajatteli poikaa paljon enemmän kuin tämä aavisti. [--] Hän pidättyi kuitenkin tästä kaikesta. Hänen vaikuttimensa olivat moninaiset ja hän tiedosti ne miltei kaikki. Ennen kaikkea häntä sitoi ja ehkäisi inho kaikkia noita melko monia opettajia ja munkkeja kohtaan, jotka rakastuivat oppilaisiin tai noviiseihin. Vastenmielisyyden valtaamana hänkin oli monia kertoja tuntenut vanhojen miesten himokkaasti katselevan häntä, äänettömästi torjunut heidän ystävällisyytensä ja imartelunsa. Nyt hän saattoi ymmärtää heitä, tuntiessaan kiusausta hyväillä sievää Kultasuuta, houkutella hänet heleään nauruun, sivellä hellin käsin hänen vaaleita hiuksiaan. Sitä hän ei kuitenkaan tekisi, ei koskaan." (22.) Narkissos ja Kultasuu kuvataan toistensa vastakohdiksi: toinen tumma, toinen vaalea; toinen synkkä, toinen iloinen; toinen henki, toinen aistit; toinen tiede, toinen taide.

Teos perustuu muutenkin varsin pitkälle vastakohdille, jotka usein kuvataan varsin jyrkästikin. Aina yhtä kiinnostuneena oman sukupuoleni osakseen saamasta kohtelusta kiinnitin eniten huomiota naisen asemaan teoksen maailmassa. Kultasuun lähtiessä luostarista kiertämään maailmaa hänestä tulee varsinainen naistenmies, vietellen satoja nimettömiksi ja kasvottomiksi jääviä palvelustyttöjä ja maatalojen emäntiä isännän silmän välttäessä. Joitakin hänen rakkauksiaan mainitaan nimeltäkin, kuten linnanherran tytär Lydia, ruttoon kuoleva Lene ja mahtavan ritarin rakastajatar Agnes. Kultasuun sängystä sänkyyn hyppimistä selitetään hänen äidinkaipuullaan: koko levottoman kulkurinelämänsä Kultasuu etsii kadonnutta äitiään, joka on kadonnut kuvioista pojan ollessa vielä pieni. Naiset sulautuvat yhdeksi ja samaksi, "ikiäidiksi", jolle on ominaista aisti- ja vietti-elämä. Tämä on se minua erityisesti ärsyttävä asia: että vain miehet ovat kykeneviä abstraktiin, henkiseen ajatteluun ja "puhtaaseen" elämään; naiset elävät pelkästään tunteillaan, tajuten maailmasta vain käsinkosketeltavan materian. Alkuteos, Narziss Goldmund, ilmestyi 1930, ja käsittääkseni tämänsuuntaiset mietteet olivat silloin vielä varsin yleisesti hyväksyttyjä tosiasioita (korjatkaa jos olen väärässä). Hesse tuskin on ajatellut halventavansa naista sen enempää kuin miestäkään, mutta silti minua ärsyttää.

"Ei ollut hyvä elää loputtomiin luostarissa, pelkkien miesten joukossa. Munkeille se ehkä soveltui, mutta ei hänelle. Miesten kanssa saattoi puhua kauniisti ja viisaasti ja he ymmärsivät taiteilijan työtä, mutta kaikki muu - lörpöttely, hellyys, kisailu, rakkaus, ajatukseton miellyttäminen - ei käynyt päinsä miesseurassa, siihen tarvittiin naisia, vaelluksia, hummailuja ja alati uusia kuvia."(326.)

(Dürerin kuva täältä.)

3 kommenttia:

Fredrika kirjoitti...

Olen lukenut tuon kai kahdesti, mutta viimeisestä on aikaa, koska tuo loppupuolella lainaamasi kohta ei palaa mieleen.

Olen kyllä pitänyt sitä aina enemmän aistillisen ja elämäniloisen elämän ja uskonnollisen (tieteellisen ja kuivan)elämän vastakkainasetteluina - ja vaihtanutkin pari kertaa kantaani ja suosikkihahmoani sen suhteen, kummalla puolella omassa elämässäni satuin olemaan. Se kirja lähestyy teemaansa melko lailla teorianrakennuksen kautta - henkilöt ovat enemmän kuvia kuin eläviä ihmisiä. Mistä juontanee myös tuo maaäidin ajatus.

Kyllä 1930-luku oli vielä melko lailla vanhan kurin alaista, ja on varmasti ollut myös Hessen mielestä ainoa käsitettävissä oleva lähtökohta.

ps. kiinostava blogi sinulla

olipakerran kirjoitti...

Luulen että minunkin on syytä tarttua teokseen jonkin ajan kuluttua uudemman kerran. Mielenkiintoista huomata, miten omat ajatukset ja elämäntilanteet peilautuvat kirjoissa: koska olen viime aikoina kovasti pohtinut sukupuolirooleja ja niiden historiaa (enimmäkseen naisen näkökulmasta), huomioni kiinnittyy teoksessa asiaan joka jollekin muulle saattaa olla hyvinkin marginaalinen. Ilmeisesti kohtalaisen yleinen tulkinta tämän teoksen yhteydessä on esimerkiksi Kultasuun ja Narkissoksen näkeminen samana henkilönä, mikä taas ei minulle tullut mieleen ollenkaan, vaikka en mene väittämään että se olisi millään tavalla väärä. Koska teoksessa käsitellään noinkin abstrakteja ja yleismaailmallisia ilmiöitä kuin aistit, henki, elämä, kuolema jne, uskon jokaisen lukijan jokaisella lukukerralla löytävän siitä jotain erilaista ja uutta.

Tervetuloa ja kiva jos pidät:)

Anonyymi kirjoitti...

Luepa Hessen romaani "Arosusi", jossa päähenkilö Harry Hallerin yhtenä opettajana elämiseen toimii naispuolinen hahmo.