perjantai 3. elokuuta 2007

Suku on paras

Tenttiin kertaaminen on hieman hidastanut muuta lukemistani, mutta tänään sain luettua loppuun John Galsworthyn Forsytein tarun. Olen myyty: sukutarinat ovat heikko kohtani (yksi monista), ja Galsworthyn tiiliskivi on vielä sieltä paremmasta päästä. Sukutarinoissa viehättää kai se jatkuvuus ja kohtaloiden yhteenkietoutuminen, ainakin jossakin mielessä laajempi perspektiivi - sitäpaitsi olen varsin kiinnostunut omasta suvustani, sillä oma suku tuntuu tietysti aina erikoisemmalta kuin mikään muu suku, vaikkei haluaisikaan nähdä suurinta osaa suvun elossa olevista jäsenistä.

Forsytein taru kertoo -yllätys yllätys- Forsytein suvusta, "varakkaan lontoolaisen porvarisperheen kohtaloista kolmen sukupolven aikana", kuten takakansi avuliaasti ilmoittaa. Teos alkaa kesäkuun viidentenätoista 1886 vanhan Jolyon Forsyten luona, Jolyonin pojantyttären June Forsyten kihlauksen kunniaksi järjestetyistä juhlista. Jo tässä ensimmäisessä kappaleessa kertoja varoittaa lukijaa tulevista murheista: "Forsytet olivat närkästyneet jostakin, ei yksilöllisesti, vaan perheenä. Tätä närkästystä ilmensi ulkoasun lisätty täydellisyys, ylitsevuotava perhesydämellisyys, liioiteltu perhetärkeys ja - epäluuloinen nyrpistys. Vaaraa he vainusivat, vaaraa, joka on niin välttämätön yhteiskunnan, ryhmän tai yksilön peruslaadun ilmisaattamiseksi, vaaran aavistus antoi kiillon heidän haarniskalleen." (8.)

Ja murheita seuraa. Junen kihlattu, Bosinney, rakastuu vanhan Jolyonin veljen, Jamesin, pojan, Soamesin, vaimoon, Ireneen (miten ihastuttavan sujuvaksi sainkaan muotoiltua äskeisen lauseen..). Irene vastaa Bosinneyn rakkauteen, mustasukkainen Soames raiskaa vaimonsa, Irene kertoo Bosinneylle, joka jää - vahingossa tai tahallaan - raitiovaunun alle. Bosinneyn kuoleman jälkeen Irene pakenee Soamesin luota, mutta Soames ei suostu avioeroon. Irene ystävystyy vanhan Jolyonin kanssa, ja vanhan Jolyonin kuoltua tämän pojasta, nuoresta Jolyonista eli Jo'sta, tulee Irenen holhooja, joka pikkuhiljaa myöskin rakastuu Ireneen, joka teoksessa kuvataan melkeinpä ylimaallisen kauniiksi. Tällä välin Soames on päättänyt haluavansa jälkeläisen, ja tulevaksi äidiksi hän on valinnut ranskalaisen Annetten, joten avioeroa tarvitaankin kahdentoista vuoden jälkeen. 1800-luvun lopulla avioeron syyksi tarvittiin kuitenkin jotain "enemmän" kuin rakkaudeton avioliitto, joten Soames tarvitsee todisteita Irenen uskottomuudesta, vaikkei Irenellä Bosinneyn jälkeen olekaan ollut rakastajaa. Soames kuitenkin epäilee Irenen ja Jo-Jolyonin suhdetta, ja lopulta avioero astuu voimaan, jonka jälkeen Soames menee naimisiin Annetten kanssa ja Irene Jo-Jolyonin kanssa.

Tämä on siis suuri tragedia, joka jakaa suvun kahteen osaan: vanhan Jolyonin puoleen ja kaikkiin muihin. Leimallista on, että "kaikki muut" ovat melkeinpä karrikoidun porvarillisia, ajatuksissaan ja sydämissään vain omistamisen pyhät lait, kun taas Jolyonien puoli on humaanimpaa, taiteellisempaa, vapaamielisempää, filosofisempaa epäitsekkäämpää: siis kaikin puolin sympaattisempaa. Jolyoneja on kaiken kaikkiaan teoksessa neljä: vanha Jolyon, Jo-Jolyon, tämän poika toisesta avioliitosta (liitto Irenen kanssa on Jo'n kolmas), jota kutsutaan Jollyksi ja joka kuolee buurisodassa, sekä Jo'n ja Irenen poika, jota kutsutaan Joniksi, ja joka rakastuu Soamesin ja Annetten tyttäreen Fleuriin. Jonin ja Fleurin rakkaus on kuitenkin tuhoon tuomittu vanhan sukuriidan tähden, ja Jo'n kuoltua Jon päättää taipua isänsä viimeiseen toivomukseen ja olla menemättä naimisiin Fleurin kanssa. Sen sijaan Jon lähtee Brittiläiseen Kolumbiaan, ja Fleur menee naimisiin toiseksi parhaan kanssa.

Draamaa! Suuria tunteita! Rakkautta! Vihaa! Jalomielisyyttä! Mammonan kirousta! Kaikkea mitä kunnon sukusaagassa pitääkin olla!

5 kommenttia:

Morre kirjoitti...

Aaaahhh...
Pitäisiköhän mun käydä pöllimässä tuokin äitini kirjahyllystä? Muistaisin joskus lukeneeni tuon, mutta ehkä en sittenkään..

Vein äitini kirjahyllystä juuri ns. Bristowin tarun. Bristow on siis tässä kohdassa kirjoittaja. Hyvin saman tyyppinen juttu :)

olipakerran kirjoitti...

Sukutarinoita ei voi koskaan olla liikaa, suosikkinani pysyy silti edelleen vanha tuttu Sadan vuoden yksinäisyys.

Bristow on minulle kohtalaisen tuntematon tapaus, pitänee tutustua. Odotan saavani piakkoin lukea blogistasi aiheesta enemmän..:)

Fredrika kirjoitti...

Tätäkin on pakko kommentoida, kun keväisellä Lontoon matkallani ostin vielä vanhankin filmatisoinnin ko. jättiläisestä. (Nykyaikainen komediahan jatkaa tarinaa Fleurin ja nuorimman Jonin kautta).

Se on monumentti, josta sekä pidetään ja jota vihataan - sukutarinoihin herkät yleensä pitävät. Jutulla pitäisi olla jonkinlainen tosipohja, eli Galsworthyn vaimo oli hänen serkkunsa ex-vaimo.

Jolyonit vastaan Soames -ajatuksessa tavoitellaan kai jotakin herkkyyttä, ihmisen ja rahan välillä, ja annetaan ymmärtää, että sitä on toisissa enemmän kuin toisissa. Soamesin taiderakkauskin kun esitetään aina sijoituskohteena - vaikka miehellä on silmää kauneudelle.

Sitten se on eräänlainen rakastava hyvästijättö 1800-luvun porvariston maailmalle, joka murtui sotien mukana lopullisesti.

olipakerran kirjoitti...

Minulta on jotenkin mennyt vähän ohi kyseisen teoksen filmatisoinnit: olen ollut tietoinen niiden olemassaolosta, mutta en ole reagoinut asiaan sen ihmeemmin. Nyt pitää kyllä harkita josko niitä uskaltaisi katsoa; kuulun niihin ihmisiin jotka pääsääntöisesti vihaavat kirjoista tehtyjä filmatisointeja, etenkin jos on sattunut pitämään itse kirjasta (näin esimerkiksi LOTRin kohdalla).

Kirja oli niin mahtipontisen laaja ja rikas, että olisi melkein (mutta vain melkein) tehnyt mieli kirjoittaa siitä kunnon kymmenen sivun essee: ehkä sen jonain päivänä vielä teenkin, jotta pääsen kunnolla pohtimaan sen edustamia (melko mustavalkoisia, mielestäni) arvomaailmoja ja yhteiskuntakritiikkiä.

Englanninkielinen pokkariversio muuten maksaa ainakin Aleksin Suomalaisessa vain 2,50e!:D

Salla Brunou kirjoitti...

Äidin kirjahyllyssä minäkin muistan tämän nähneeni. :) Joskus ohimennen vilkaissut uudehkoa BBC-sarjaa. Pitänee laittaa muistiin vastaisen varalle...