Alati jatkuva flunssa verottaa voimia ja siinä sivussa myös kirjoitushaluja. Joitakin päiviä sitten luin Lyytikäisen, Kalliokosken ja Kantokorven toimittaman teoksen Katsomuksen ihanuus. Kirjoituksia vuosisadanvaihteen taiteista, josta minulla ei nyt juurikaan ole sanottavaa. Ihan hyvä, ainakin paikoitellen. Hitusen ehkä epätasainen.
Tänään luin Lars Sundin romaanin Lanthandlerskans son, joka on toinen osa Sundin Siklax-sarjaa (trilogiaa, ymmärtääkseni?). Ensimmäinen osa on Colorado Avenue, jonka filmatisointi tuli teattereihin syyskuussa ja jota en ole lukenut. Kolmannen osan, Eriks bokin, sen sijaan luin vuosi sitten (tosin jostain syystä suomeksi, eli nimellä Erikin kirja), ja pidin kovasti. Niin Lanthandlerskans sonistakin. Teos alkaa kertojan auttaessa äidinisäänsä Otto Näsiä pakenemaan vanhainkodista. Seuraa matka kohti Siklaxia, pohjanmaalaista kuntaa, jonka Otto haluaa nähdä viimeisen kerran ennen kuolemaansa. Siklaxista kertoja ja Otto jatkavat matkaansa saaristoon kertojan huvilalle, joka aiemmin on kuulunut Otolle. Varsinaisen tarinan ajan matkaa tärkeämpi on kuitenkin matka ajassa, joka luodaan sekä kertojan että Oton kertomuksilla menneestä. Kertoja on luvannut kertoa Otolle mitä tapahtui Siklaxissa Oton ollessa Amerikassa, ja Otto puolestaan kertoo omista kokemuksistaan 30-luvun Amerikassa. Nautinnollisen lukukokemuksen lisäksi sain kuin huomaamattani kerrattua valitettavan vaillinaisia tietojani historiasta: maailmansodat, kieltolaki, lapuanliike, pörssiromahdus ja lama, liittyvät luontevasti tarinan henkilöiden kohtaloihin ja voin jopa kuvitella muistavani vuosilukuja ja päivämääriä vielä ensi viikollakin.
Colorado Avenuen aion lukea mitä pikimmiten (= toivottavasti tämän vuoden puolella), ja toivon silloin inspiroituvani hieman pidempiin pohdintoihin Sundin hienosta teossarjasta. Nyt näen kuitenkin parhaaksi vetäytyä sängynpohjalle yskimään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti