Luin loppuun Virginia Woolfin romaanin Orlando, joka on takakannen mukaan "a dedication to the radical novelist-poet, and creator of the famous Sissinghurst garden, Vita Sackville-West [--]". Sackville-Westillä ja Woolfilla oli jonkinlainen rakkaussuhde, tosin Lyndall Gordonin mukaan pelkästään platoninen, ilmeisesti nimenomaan Woolfin tahdosta, sillä Sackville-West oli (jälleen Gordonin mukaan) muutenkin kiinnostunut omasta sukupuolestaan ja oli naimisissa miehen kanssa joka itsekin oli homoseksuaalinen, jolloin molemmat saivat rauhassa touhuta mitä halusivat.
Orlandoa voi siis pitää jonkinlaisena Sackville-Westin muotokuvana, joskaan ei elämänkertana. Teoksen nimihenkilö syntyy 1500-luvun lopulla pojaksi, kokee pettymyksen rakkaudessa ja taiteessa, lähtee suurlähettilääksi Turkkiin 1700-luvun alussa, muuttuu naiseksi, palaa Englantiin 1700-luvun lopussa, menee naimisiin ja julkaisee kirjan. Teos päättyy lokakuun yhdenteentoista vuonna 1928, eli teoksen julkaisuajankohtaan. Tarina kattaa noin 400 vuoden ajanjakson, mutta siltikin Orlando on teoksen loppuessa vain 36-vuotias. Tiettyä maagista realismia on siis ilmassa, mutta tämä ei ole ainoa asia, joka erottaa Orlandon niin selkeästi Woolfin muusta tuotannosta. Orlando on humoristinen, satiirinen ja kepeä: vaikka vakavia aiheita, kuten naisen ja miehen asemaa käsitelläänkin, se tehdään ironian suojista. Takakansi mainitseekin Woolfin luonnehtineen kirjaa vitsiksi: "a joke...a writer's holiday". Aikanaan Orlando oli ymmärtääkseni Woolfin teoksista suosituin, ja ymmärrän kyllä miksi: se on varsin helppolukuinen verrattuna Woolfin muuhun tuotantoon. Huumori puree suuriin massoihin paremmin kuin kantaaottava tajunnanvirta. Orlando on siis viihdettä, mutta älykästä, nokkelaa ja hauskaa viihdettä.
"Life, it has been agreed by everyone whose opinion is worth consulting, is the only fit subject for novelist or biographer; life, the same authorities have decided, has nothing whatever to do wiht sitting still in a chair and thinking. Thought and life are as the poles asunder. Therefore - since sitting in a chair and thinking is precisely what Orlando is doing now - there is nothing for it but to recite the calendar, tell one's beads, blow one's nose, stir the fire, look out of the window, until she has done." (188-189.)
(Kuva ja lisää tietoa teoksesta täältä.)
4 kommenttia:
Tuon Gordonin tiedot lienevät vanhentuneet. Luin kesällä Sackville-Westin & Woolfin kirjeenvaihdosta kootun kokoelman, jossa on myös päiväkirjamerkintöjä. Viehättäviä kirjeitä. Suhde ei ollut ihan platoninen, koska S-W kirjoitti päiväkirjaansa: "...been to bed with her,twice". Mutta Vita rakastui myös muihin naisiin, koko ajan.
Minäkin jäin vähän miettimään tätä. Gordonin alkuperäinen teos on vuodelta 1984 ja lukemani tarkistettu painos vuodelta 2006. Tosin Gordon mainitsi Sackville-Westin ja Woolfin nukkuneen yhdessä, mutta oli silti sitä mieltä ettei mitään tapahtunut.. Jäi vähän sellainen tunne että Gordon ei olisi ollut oikein valmis hyväksymään Woolfin suhdetta toiseen / toisiin (Woolfilla oli erittäin läheisiä naispuolisia ystäviä lähestulkoon koko elämänsä ajan) naiseen/ naisiin.
Johan nauratti, tutkija tietää paremmin! Tuli mieleen muuan äiti, joka tyttärensä mahd. raskaudesta kysyttäessä vastasi: "enpä tiedä, en ole ollut pitelemässä jalasta kiinni!"
Kai se on vaikeaa olla nostamatta jalustalle kiistattomasti lahjakasta ihmistä: useinhan sitä tosiaan arkielämässäkin tulee huomanneeksi ihmisistä vain ne puolet, jotka sopivat kyseisestä henkilöstä valmiiksi rakennettuun kuvaan. Tulee sokeaksi omalle sokeudelleen.
Lähetä kommentti