Luin Jane Austenin romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo. Juonenkäänteiltään kirja ei tuottanut mitään erityisiä yllätyksiä, sillä näin kesällä teoksen filmatisoinnin. Itse asiassa huomasin elokuvan häiritsevän lukemistani, sillä en saanut omaa mielikuvaani Elizabethistä sopimaan yhteen Keira Knightleyn kanssa: mutta tämä ei ole mikään uusi kokemus, harvoinhan oma näkemys käy täydellisesti yhteen muiden näkemysten kanssa.
En ole pahemmin tutustunut Austenin tuotantoon muuten kuin elokuvien kautta tätä ennen: minulla on hämärä muistikuva, että olisin lukenut joko Emman tai Sense and Sensibilityn joskus murrosikäisenä ja pitänyt sitä varsin tylsänä, mutta ihan varma en tästä enää ole. Ylpeys ja ennakkoluulo ei nimittäin ollut mielestäni yhtään tylsä, vaan päinvastoin erittäin viihdyttävä. Kieli oli nokkelaa, henkilöhahmot huvittavia vaikkakin paikoin varsin karikatyyrinomaisia, ja tapahtumatkin pitivät mukavasti otteessaan, huolimatta ennalta-arvattavuudestaan sekä jo mainitsemastani seikasta, että tunsin juonenkäänteet suurimmaksi osaksi ennestään elokuvan perusteella.
Joudun nyt varmaankin tutustumaan Austeniin vähän tarkemmin, ja etenkin alkuperäiskielellä, mutta tämän lukukokemuksen perusteella voisin todeta Austenin olevan potentiaalisena lohtukirja-kandidaattina varsin vahvoilla. Tarvitsen kirjoja, joita lukiessa ei erityisemmin tarvitse ajatella, mutta jotka eivät kuitenkaan ole tyhmiä: tähän asti sellaisia ovat minulle olleet ennen kaikkea tyttökirjat, kuten Vihervaaran Anna- ja Pieni Runotyttö-sarjat, sekä kohtalaisen uusi tuttavuuteni Monte Criston kreivi.
Tässä WSOY:n 1949 kustantamassa painoksessa lisäpisteitä heltisi myös C.E.Brockin kuvituksesta vuodelta 1895. Aikuisille suunnattuja kirjoja kuvitetaan ihan liian harvoin.
(Kuva täältä.)
11 kommenttia:
Mulla on Jane Austen -trauma :D Ihan yläasteelta kotoisin. Äikänopemme pisti tytöt lukemaan Austenia (en edes muista oliko se Järki ja tunteet, vai Ylpeys ja ennakkoluulo) ja pojat saivat lukea Agatha Christietä (hip hei tasa-arvo!). En tiedä vihasinko koko Austenin opusta silkasta kapinahengestä vai oliko se oikeasti ihan kuolettavan tylsää tekstiä.
Pitäisi kokeilla joskus uudestaan :) Sitten kahdeksannen luokan en ole Jane Austenin opuksiin koskenut ;)
Minä pidän Jane Austenista, mutta olen tyytyväinen, että sain löytää hänen kirjansa vasta aikuisena. Hänen nokkeluutensä ja ihmiskuvauksensa terävyys saavat viihtymään kirjojen parissa.
Mainitsemasi elokuva on minusta tylsä, kauniisti kuvattu kyllä, mutta hyvin harva näytelijä saa osastaan paljoakaan irti. TV-sarja, jossa Darcyna on Colin Firth ja Elizabethinä Jennifer Ehle on paljon parempi ja syvempi - toki kuusiosaiseen sarjaan saa asiaa mahtumaankin paremmin kuin tavallisen mittaiseen elokuvaan. Sarjasta:
http://www.geocities.com/Hollywood/Cinema/1280/pp1.html
Jep, komppaan Tuimaa: BBC:n sarja on paljon parempi kuin vähän aikaa sitten tehty elokuva. Paljon parempi. Jennifer Ehle on Elizebeth Bennetinä paljon uskottavampi kuin Keira K.
Ystäväni oli äidinkielenopettajana ja korjasimme yhdessä lukiolaisten kesän aikana lukemistaan klassikoista tekemiä esseitä. Aika moni poika väitti lukeneensa Ylpeyden ja ennakkoluulon, mutta tuli kyllä mieleen, että moni heistä oli todennäköisesti vain katsonut Keira Knightleyta. :) Esseiden perusteella piti sitten yrittää ottaa se selville, kuka oli oikeasti lukenut.
Morre: Ei ne ehkä kaikille olekaan, mutta mielestäni kuitenkin tutustumisen arvoisia. Aika erikoinen opettaja sinulla on ollut: kyllä minäkin olisin mieluummin sen ikäisenä Christietä lukenut! Kyllähän sitä vähemmästäkin traumatisoituu.
Tuima ja Fredrika: Kiitos vinkistä, pitää tutustua! Itse asiassa minulla on sellainen tunne, että olisin jonkin osan tuosta sarjasta nähnytkin. Leffa nyt oli mitä oli: minua varmaan auttoi se, että luin kirjan vasta jälkeenpäin, ei tullut niin voimakasta vastareaktiota.
Hmm, tuli äsken osoitettua kommentti Fredrikalle eikä Kirsi-Marialle, kuten tarkoitus oli. Sen siitä saa kun seikkailee useammalla sivulla samanaikaisesti:(. Pahoitteluni.
No, ei se haittaa ainakaan minua, sillä olen samaa mieltä kuin Tuima ja Kirsi-Maria, se TV-sarja on yksinkertaisesti 10 kertaa parempi kuin elokuva, jossa tarinakin oli väännelty vähän liiaksi.
Pidän Austenista paljon, minulla on hänen teoksensa hiukan turhankin monena laitoksena. Jos hänen hahmojaan lukee huolella, löytää todella varmaotteisia, osuvia luonnehdintoja ihmisistä. Viisasteleva sydän on Austenin hieno loppukauden teos.
Komppaan edellisiä, eli tv-sarja on aivan ihana. Itse en tuota Keira-elokuvaa ole vaivautunut edes katsomaan.
Kirja on loistava, samoin tykkäsin Järjestä ja tunteista. Englanniksi Austen on yllättävän haastavaa. Aloitin muistaakseni Northanger Abbeyta joskus, ja sehän olikin melko koukeroista kieltä. Vaikka juonellisesti Austenit ovat suht simppeleitä, niin parisataa vuotta vanha yläluokan kieli on haastavaa.
Lontoossa kesällä näin vanhojen kirjojen kaupassa upean Austenin kootut -sarjan 1900-luvun alusta. Kauniit kuvitukset ja hyvä kunto. Harmi vain, että sarja olisi maksanut maltaita - satoja euroja. Sinne jäivät...
Yksi anekdootti vielä, jos googlaa englanninkielisiä kirjoittajia, vain Joyce ohittaa Austenin viitteiden lukumäärässä. Eikä sitä selitä aikakaan, koska kaikki muut Dickensit ja Richardsonit jäävät kauas taakse, ja Brontët eivät pärjää edes kolmestaan.
Näin monen suosituksen jälkeen minun pitää ehdottomasti hankkia tuo sarja käsiini!
Ja jonain päivänä tartun vielä Austeniin englanniksi: uskon, että vaivannäkö voisi kannttaa.
Kyllä varmasti alkukielellä lukeminen on antoisaa, minusta se vain tuntui vaivalloiselta. Itse haaveilen siitä, että oppisin venäjää niin paljon että voisin lukea venäläisiä klassikoita alkukielellä, mutta haaveeksi taitaa jäädä! :P
Erinomainen BBC-sarja on Vanity Fair, joka joskus on tullut Suomenkin telkkarista. Natasha Little pääosassa. Sen ostin tuolloin Lontoon-reissulla, ehkä saisi dvd:nä Suomestakin, tai varmaan ainakin netistä tilaamalla.
lupaavasti
Lähetä kommentti