Kaikkien tylsien artikkeleiden lomassa sain viime yönä luettua loppuun Kjell Westön viime vuonna ilmestyneen romaanin Där vi en gång gått, alaotsikkona En roman om en stad och om vår vilja att bli högre än gräset. Sekä teoksen nimi että alaotsikko kertovat varsin paljon. Westö kirjoittaa menneestä ajasta, tarkemmin sanottuna vuosista 1905-1938, varsinaisena päähenkilönään Helsingin kaupunki ja sen muuttuvat kasvot: kansalaissota, jazz-aika, jalkapallo, Lapuan liike; kaikki jättävät jälkensä kaupunkiin ja sen asukkaisiin.
Menneiden vuosikymmenten kuvaus on ainakin minun silmiini hyvin uskottavaa: Westö on tehnyt taustatyönsä huolella. Kertojan ääni on varsin objektiivinen olematta silti kylmä ja välinpitämätön: köyhät ja rikkaat, punaiset ja valkoiset esitetään yhtä lailla inhimillisinä, vahvuuksineen ja heikkouksineen. Itse kaupungin lisäksi päähenkilöiksi nousevat parempien perheiden lapset Lucie ja Eccu, köyhä työläispoika Allu ja idealisti Ivar. Näiden lisäksi Där vi en gång gått esittelee varsin suuren joukon erilaisia henkilöhahmoja: Allun vanhemmat Vivanin ja Enokin, Lucien veljen Cedin, Eccun sisaren Nitan, Ivarin rakastetun Henrietten, kauppamies Henningin, Allun vaimon Mandin, Maggien, Mickin, Ainan, Peckan, Misjan.. Jokainen henkilö on yksilöllinen ja myötätunnolla kuvattu, esiintyypä hän sitten kirjassa yhden tai viidenkymmenen sivun verran.
Jonkin verran suureen innostukseeni Westön romaania kohtaan vaikuttaa varmaankin oma kotikaupunkirakkauteni. Oli hauskaa lukea, miten Kampinmalmi oli 1900-luvun alussa pelottavaa slummialuetta, miten Töölö nousi pelloille ja niityille, raitiovaunulinjoista M ja K, Stockmannin rakentamisesta. Kuljen samoja katuja kuin Eccu ja Lu ja Allu ja Ivar ja muut, ja se antaa mielessäni lisämerkitystä niin kaduille kuin kirjallekin.
Ainoa häiritsevä seikka minulle kielitaidottomalle oli ranskan- saksan- espanjan- ja venäjänkielisten sitaattien kääntämättä jättäminen. Ei niitä paljon ollut, eivätkä ne olleet pitkiä, mutta minua harmitti. Olisi kai ne voinut laittaa ala- tai loppuviitteiksi, etenkin kun harvat suomenkieliset repliikit oli käännetty heti keskellä tekstiä: ""No hiivi sit himaas, smyg hem till dej då", sa Mandi."(176.)
Tom Karlssonin hieno arvostelu Kiiltomadossa (ruotsiksi).
(Kuva täältä.)
2 kommenttia:
Sanot itseäsi kielitaidottomaksi ja kuitenkin luit Westön alkuperäiskielellä? :) Ihailen, että uskallat lukea kirjoja myös ruotsiksi, minun taitoni ei siihen riitä.
Aika hienosti löysit sanoja kuvaamaan Missä kuljimme kerran -romaanin ydinasioita. Minusta tuntui niin kovin vaikealta kirjoittaa siitä, kun ajattelin koko ajan että kaikki tietävät jo mikä kirja se on. Mutta sinä olit malttanut jättääs en puolen sivuun, ja siksi kirjan kuvaus ja arvostelu toimii. Hieno homma!
Hmm.. niinno, ruotsi on itse asiassa äidinkieleni, joten tulisi kyllä vähän hassu olo jos lukisin Westötä suomeksi. Harmittaa silti, etten pysty lukemaan Proustia ranskaksi, Hesseä saksaksi, García Màrquezia espanjaksi ja niin päin pois.
Minä en oikeastaan koskaan ajattele (tai yritän ainakin olla antamatta ajatukselle painoarvoa) mitä muut jostain kirjasta tietävät, varmaankin lähinnä siksi, että kuvittelen edelleenkin kirjoittavani tätä blogia vain itselleni. Olen myös varsin tottunut siihen, että muut ovat jo lukeneet sen mitä minäkin ja muodostaneet siitä ajatuksia, jotka useimmiten kuulostavat paljon omia huomioitani älykkäämmiltä ja perustellummilta: vaan pitäähän sitä yrittää itsekin. Kiva kuulla että pidit!:)
Lähetä kommentti