perjantai 27. heinäkuuta 2007

Then wake, child. With my blessing.

Koskapa viihdyin niin mainiosti Preludes & Nocturnesin seurassa, päätin jatkaa Sandmanilla vielä toisenkin osan ajan. Tai itse asiassa kolmannen osan, sillä sarjan toista osaa minulla ei ole. Kolmas osa on nimeltään Dream Country, ja se koostuu neljästä itsenäisestä kertomuksesta. Siinä ei siis ole yhtenäistä juonta kuten Preludes & Nocturnesissa.

Ensimmäinen kertomus on nimeltään Calliope, jossa nuori, esikoisensa julkaissut kirjailija Richard Madoc on kadottanut inspiraationsa. Ihailijan kautta hän saa käsiinsä hiuksista muodostuneen bezoaarin (en osaa suomentaa enkä löydä sanakirjasta, mutta englanninkielinen Wikipedia auttaa), jonka vie vanhalle kirjailijalle, Erasmus Frylle. Vastineeksi bezoaarista Fry antaa Madocille nuorimman yhdeksästä muusasta, Calliopen, jonka Fry itse on vanginnut Kreikassa vuonna 1927, kuusikymmentä vuotta aikaisemmin. Madoc vie Calliopen kotiinsa, raiskaa tämän ja ryhtyy kirjoittamaan toista romaaniaan. "She's not even human, he told himself. She's thousands of years old. But her flesh was warm, and her breath was sweet, and she choked back tears like a child whenever he hurt her. It occurred to him momentarily that the old man might have cheated him: given him a real girl. That he, Richard Madoc, might possibly have done something wrong, even criminal..." (18.) Calliope pyytää apua Kolmelta-joka-on-yksi, ja he vuorostaan välittävät hänen pyyntönsä Oneirokselle eli Dreamille. Kuluu kuitenkin viisi vuotta, jona aikana Madoc julkaisee useita bestsellereitä ja ohjaa omaan kirjaansa perustuvan näytelmän. Vihdoin Dream tulee apuun, Calliope on vapaa ja Madoc saa rangaistuksensa.

Toinen kertomus on nimeltään A dream of a thousand cats, ja se on yksi lempikertomuksistani koko Sandman-sarjassa. Mitä luultavimmin siksi, että lähestulkoon kaikki henkilöhahmot siinä ovat kissoja. Minä pidän kissoista. Tarina kertoo kissojen yöllisestä kokouksesta, jossa kaunis siamilainen naaraskissa kertoo käynnistään kissojen unien valtiaan -siis Dreamin- luona, ja nähneensä tämän silmissä kissojen olleen kerran maailman valtiaita, kunnes yksi ihmisistä näki unen ja kertoi siitä muille ihmisille, kehoittaen kaikkia uneksimaan maailmasta, jossa ihmiset hallitsevat. "Dream! Dreams shape the world. Dreams create the world anew, every night." (53.) Ja eräänä aamuna asiat ovat muuttuneet, ja ne ovat muuttuneet niin, ettei mitään muuta ole koskaan ollutkaan. Joten kissa saa tehtäväkseen levittää tätä sanomaa muille kissoille, saada kaikki kissat uneksimaan kissojen valtakunnasta.

Kolmas kertomus on nimeltään A Midsummer Nights Dream, ja se kertoo juurikin siitä, tosin tietenkin gaimanistetussa muodossa. Shakespeare on tehnyt sopimuksen Dreamin kanssa, ja on tarinan alussa näytelmäseurueensa kanssa matkalla halki Englannin maaseudun esittämään Dreamille tämän tilaaman näytelmän. Dream saapuu paikalle, kuten myös koko keijukaisvaltakunnan (Faerie) väki, ja Shakespeare seurueineen esittää näille näytelmän A Midsummer Nights Dream, jossa esiintyy useita keijukaismaailman henkilöitä. Tarina on viehättävä ja taianomainen, ja Gaimanin kirjoittamaksi hyvinkin herttainen, vaikka täysin vailla varjoja sekään ei ole.

Neljäs ja viimeinen kertomus, Facade, kertoo naisesta, joka egyptiläisen auringonjumala Ra:n kosketuksesta on muuttunut supersankariksi, jonka kyky jää minulle hieman epäselväksi. Ilmeisesti hän pystyy muuttumaan miksi tahansa, paitsi ihmiseksi. Joka tapauksessa, supersankarinainen haluaa vain kuolla, ja lopussa se onnistuu, kun Dreamin sisar Death neuvoo häntä keskustelemaan Ra:n kanssa; siis katsomaan aurinkoon. Näin tehdessään nainen kivettyy ja murenee, hymy kasvoillaan.

Loppuun Gaiman on laittanut sarjakuvan käsikirjoituksen, jonka kuitenkin skippasin tällä kertaa, sillä olen lukenut sen aiemmin.

Ja nyt on kiire töihin. Menipä melkoiseksi juonireferaatiksi. Onneksi tämä ei ole essee: saisin korkeintaan ykkösen. Ensimmäinen ja kolmas tarina käsittelevät siis inspiraatiota, toinen unien (unelmien?) voimaa, ja neljäs kuoleman armollisuutta. Mahdollisesti.

3 kommenttia:

penjami kirjoitti...

Herätit kauan uinuneen Sandman-kiinnostukseni! - Joskus vuosia sitten tuli lueskeltua sandmaneja, mutta silloin ei tullut aiheeseen perehdyttyä kovinkaan perusteellisesti. Kun luki vain jonkin albumin, ja vielä englanniksi (jota osasin siihen aikaan luvattoman huonosti), niin sarjakuvaan ei oikein päässyt sisälle. Unimaailma kiehtoi kyllä.

Pitänee hankkia käsiin tuo viime vuonna suomeksi julkaistu kokoelma "Ikuiset yöt".

olipakerran kirjoitti...

En ole koskaan lukenut sarjaa suomeksi, johtuen tästä pakkomielteestäni alkuperäiskieleen, mutta olen saanut sen mielikuvan että käännöskin olisi varsin mainio.

Hauskaa että tuon varsin jaarittelevan ja luvattoman referoivan postaukseni perusteella jonkun mielenkiinto voi herätä:D

Gaiman on ehkä jossakin määrin minun vastineeni "kirjallisissa" piireissä havaitsemalleni Potter-innostukselle, tosin luin Sandmaneja useita vuosia ennen Rowlingin maailmanmenestystä. Kyllä kai kaikki kaipaavat jossakin määrin taikaa ja unennäköä elämäänsä.

Anonyymi kirjoitti...

pwx, dxlyb jm xfeblqjt n kbzed.
jbqj ogqbmkab f az m!
alm free sex video
, xgfq bc kg w anmf q.
pgcncg nhqezm ibvt e cmdz. uqq, adult video sharing
, fdye u tecfcqct w xgoryq pz iqew zvp.

mww rw ywc.