Luin eilen illalla loppuun Alexandre Dumas'n klassikon Monte Criston kreivi, ja kylläpäs tulinkin hyvälle mielelle. Edellisessä postauksessani valittelin kaipaavani jotain tuttua ja turvallista, ja tämä kyllä ajoi sen asian, vaikken ollutkaan teosta aiemmin lukenut. Nopeasti eteenpäinkulkeva juoni, mielenkiintoiset tapahtumat, värikkäät henkilöhahmot ja turvallinen ennalta-arvattavuus tuudittivat minut lapseksi jälleen, aikaan ennen kuin olin kuullutkaan fokalisaatiosta tai implisiittisestä kertojasta. Lukukokemus oli vilpittömämpi kuin aikoihin, ainakin niinä hetkinä jolloin kreivin ominaisuuksien liian räikeä alleviivaaminen ei herättänyt minua ikävän kyyniseksi aikuiseksi jälleen. Valitettavasti loppuratkaisu oli nimenomaan tätä edellä mainittua, mikä jätti hieman karvaan jälkimaun muuten niin raikkaasta makupalasta. Oli vaikea säilyttää innostustaan kreivin paatoksellista jäähyväiskirjettä lukiessa: "Käskekää sen enkelin, joka tästedes on vartoiva henkeänne, Morrel, joskus rukoilla sen miehen puolesta, joka saatanan tavoin hetkisen luuli itseään Jumalan vertaiseksi, mutta joka nyt kristityn nöyryydellä on käsittänyt, että ainoastaan Jumalan kädessä on voima ja ääretön viisaus. Hänen rukouksensa ehkä lieventävät tunnonvaivoja, jotka kalvavat tuon miehen sydänjuuria." (453; lukemani painos vuodelta 1948 on kahdessa osassa, mutta kyseessä on jokatapauksessa teoksen toiseksi viimeinen sivu.) Mutta ehkä minulla kyyniselläkin kuitenkin on vielä toivoa, sillä "[--] kaikki inhimillinen viisaus on kätketty sanoihin: Odota ja toivo." (454.)
(Kuva täältä.)
4 kommenttia:
Hyvin kuvaavat nuo sanat tuttu ja turvallinen. Sitä Monte Cristo kieltämättä on, vaikka ei olisi ennen lukenutkaan. Mutta sen mutkat tietää ilmankin!
En voi olla naureskelematta (anakronistisesti, kyllä) kirjassa jatkuvasti mainostetulle pilven pössyttelylle... Hyvä kreivi, go for it!
Niin, taisi olla hieman erilainen huumekulttuuri tuolloin: hasis on ylhäisten herkkua, ei suinkaan yhteiskunnan hylkiöiden. Tyttörakkauttakin käsiteltiin ohimennen Eugenie Danglarsin yhteydessä, mikä itse asiassa tuntui minusta teoksen ajallisen kontekstin huomioon ottaen jotenkin "shokeeraavammalta". Luultavasti nämä asiat olisivat kuitenkin jääneet oikealta lapsi-minältäni huomaamatta.
Kirjoista ja kirjallisista keskusteluista pitävänä olen myöntänyt sinulle Smootze eli nykyään Muutsi-palkinnon. Voit noutaa sen, jos niin haluat, blogistani.
Kiitos kaunis! Tämähän on aivan liian ystävällistä:).
Lähetä kommentti