Luin loppuun Jorge Luis Borgesin teoksen Haarautuvien polkujen puutarha. Viime kerrasta olikin aikaa, mutta tyydytyksekseni huomasin pitäväni edelleen kovasti Borgesin omalaatuisesta, valoisasta huumorista ja vapaana leikkivästä mielikuvituksesta. Tosin kolmas osa, "Ikuisuuden historiaa", oli paikoin hieman puuduttava, mutta etenkin ensimmäisen ("Haarautuvien polkujen puutarha") ja toisen ("Tarinoita rosvoista, petkuttajista ja tappajista") osan jutut olivat edelleen yhtä riemastuttavia kuin muistinkin. Ajatus kirjasta joka on labyrintti on vieläkin kiehtovimpia ideoita jotka tiedän. Joku päivä minä vielä osaan espanjaa edes sen verran auttavasti että pystyn sanakirjan suosiollisella avustuksella lukemaan Borgesia alkuperäiskielellä; tosin Matti Rossin suomennos oli minun silmiini varsin mainio. Periaatekysymys.Mutta kansi on kyllä ruma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti