Sain vihdoinkin luettua loppuun Gogolin Pietarilaisnovelleja. Ollakseen niin ohut kirja se kesti kovin kauan, mikä johtui siitä että minua ei kiinnostanut. Halusin lukea kaikkea muuta paitsi Gogolia. Jossa ei kyllä sinänsä ole mitään vikaa, päinvastoin: en vain jaksanut huumoria, etenkään absurdia, jollaiseksi luokittelen Pietarilaisnovellien kolmen kertomuksen tyylin. En halunnut että kenellekään käy huonosti, enkä halunnut tietää säälittävistä ihmisistä. Mielialakysymys, kuten musiikinkin suhteen. Ei kai sitä aina tarvitse pitää samoista asioista.
Huolimatta siitä etten siis halunnut tietää säälittävistä ihmisistä, pidin eniten novellista "Päällystakki", etenkin Akaki Akakievitsin ryhdyttyä kummitukseksi joka varastelee ihmisten takkeja. Niin minäkin olisin tehnyt. "Hullun päiväkirjasta" en saanut oikein otetta, ärsyynnyin liioitellun "hulluihin" päivämäärämerkintöihin kun teksti muuten oli (rakenteeltaan, jos ei tapahtumiltaan) täysin loogista. En pystynyt ymmärtämään miksi juuri päivämäärät tuottivat päähenkilölle niin suuria ongelmia. "Nenä" oli paikoitellen ihan hauska, mutta..pitänee lukea Gogolia uudestaan joskus kun oikeasti kiinnostaa.
Nyt väsyttää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti