Lisää venäläisiä klassikoita: luin aamulla loppuun Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen, jonka aloitin jo viime elokuussa, mutta joka sitten jäi kesken kiireellisemmän luettavan takia. Yllättävän hyvin kuitenkin muistin lukemani yli puolen vuoden jälkeen. Innostukseni Dostojevskin suhteen on kuitenkin hieman laantunut, en nyt vain pysty olemaan tarpeeksi masentunut päästäkseni siihen tunnelmaan, jonka vallassa luin kirjailijan teoksia ensimmäistä kertaa. Tätä oli kyllä ilmassa jo viime vuonna, kun suuren innostuksen vallassa olin ostanut Rikoksen ja rangaistuksen antikvariaatista ja ryhdyin lukemaan sitä: en vain halunnut myöntää sitä itselleni. Olen nimittäin joskus vuosia sitten päättänyt, että olen ihminen joka pitää Dostojevskista - eikä ainoastaan pidä, vaan samaistuu ja löytää itsensä teosten sivuilta. Mutta ehkä en olekaan se ihminen, ainakaan nyt, niin vähän kuin haluankaan myöntää erehtyneeni itseni suhteen.
Silti, vaikka olenkin ilmeisesti tällä hetkellä liian onnellisessa paikassa itseni suhteen kyetäkseni sitoutumaan dostojevskiläiseen maailmankatsomukseen, Rikos ja rangaistus on mielestäni ehdottomasti suuri kirja. Kiihkeä, raaka, epätoivoinen ja sekava - aivan kuten elämä joskus on. Rikos ja rangaistus tulisi mielestäni lukea myös siitä syystä, että se on vaikuttanut niin moniin myöhemmin kirjoitettuihin teoksiin, ja on aina tyydyttävää huomata eri teosten välinen intertekstuaalisuus. Voi kuvitella olevansa, jollei nyt älykäs, niin ainakin sivistynyt: ja mikäpä onkaan hauskempaa kuin itsensä huijaaminen. Se jos mikä kasvattaa itseluottamusta ja lisää mielenrauhaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti