Sain luettua Nathalie Sarrauten Kultaiset hedelmät. En oikein pystynyt keskittymään enkä saanut kirjasta kovinkaan paljoa irti. Muistaakseni pidin siitä kovastikin kun luin sen ensimmäistä kertaa ehkä kuusi vuotta sitten, ja nyt jälkeenpäin voisi tietysti Kultaisten hedelmien innoittamana kysyä, johtuiko silloinen innostukseni lukemistani, teosta ylistävistä muiden ihmisten mielipiteistä vai omista ajatuksistani, vai miksi teos ei nyt toisella lukemisella onnistunut puhuttelemaan samalla tavalla. Ei Kultaiset hedelmät vieläkään ole mielestäni huono teos: se on nokkela, leikittelevä ja kyseenalaistava; samalla se kuitenkin on minulle liian älyllinen, ilmava ja abstrakti. Minä pidän siitä että minulle kerrotaan minkälaisia tarinan henkilöt ja heidän ympäristönsä on, pidän kohtalaisen selkeistä tapahtumista ja läheisyyden tunnusta.
Ainakin tällä hetkellä - makuni kirjojen suhteen kun tuntuu olevan melkoisen häilyvää lajia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti