Lainasin eilen kirjastosta Anton Tsehovin näytelmän Lokki ja luin odotellessani muutaman sivun. Aloitin kilttinä lukijana tietysti esipuheesta, joka oli minulle ennestään tuntemattoman Kirsikka Moring -nimisen henkilön Helsingissä 1998 kirjoittama. Sinänsä melko mielenkiinnotonta triviatietoa, ja esipuheessakin huomiotani herätti lähinnä sen huonous: sentimentaalinen, kömpelö ja paatoksellinen. Mutta. Kuudennella sivulla se alkoi: marginaaliin oli kirjoitettu "jesus miten vahvaa kieltä!". Kahden sivun päästä oli raapustettu "Thomas fucking Mann!". Huomautukset jatkuvat myös itse teoksen puolella, esimerkkinä "Vitullista ironiaa!", "tiedän sen valheeksi, mutta rakastan sitä valhetta enemmän kuin mitään.." sekä "hmm.." Mielenkiintoista kyllä, nämä kommentit loppuvat ennen toista näytöstä, josta vainoharhaisilla salapoliisin taidoillani päättelen että a) henkilö on niin uppoutunut tarinaan ettei ole muistanut kiusata kirjaa, tai b) henkilö ei ole jaksanut lukea kymmentä sivua enempää. Itse kallistun vaihtoehdon b kannalle.
Periaatteessa pieni porvari minussa on närkästyksissään tästä julkisen omaisuuden tahrimisesta (huomattavasti enemmän kuin alikulkukäytävän tageista), huudellen nyrkkiä puiden iskulauseita kuten "tuhrikaa omia kirjojanne, senkin ilkiöt!": samalla kuitenkin hihitän itsekseni samalla tavalla kuin vessakirjoituksia lukiessa - sitäpaitsi huomaan muistavani nämä lyijykynällä tuherretut mielipiteenilmaukset melko lailla paremmin kuin itse näytelmän.
En kuitenkaan suostu huolestumaan, ja olen varma että Lokki on hieno näytelmä johon pääsen sisälle heti kunhan saan möngerrettyä ylimääräisen sananvapauden ohi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti