sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

"Suonet tulvillaan olemista"

Luin Rainer Maria Rilken Duinon elegiat. Alku oli hieman takkuileva, kokoelma on aika vaikea, mutta Kolmannessa Elegiassa tunsin jo pääseväni tekstiin sisälle - tai ainakin sain otteen sen hännästä. Hieman harmitti että saksankielen taitoni on niin olematon, sillä lukemassani painoksessa oli sekä alkuperäiset runot että käännökset rinnakkain, mutta Aila Meriluodon suomennos tuntui kuitenkin minun silmääni varsin sujuvalta (mikä ei tietenkään ole mikään yllätys). Saksalainen romantiikka on tuntunut minusta aina vähän turhan paatokselliselta, mutta vaikka Rilkekin selkeästi liittyy siihen perinteeseen, olin kuitenkin hahmottavinani pehmeitä huumorin pilkahduksia jotka saivat minut vastaanottavaisemmaksi suuremmillekin linjoille. Kokoelma on tiivis, elegiat seuraavat toisiaan luonnollisena jatkumona, minkä takia teos olikin melkein pakko lukea yhdeltä istumalta ettei jäisi rannalle virran jatkaessa juoksuaan. Kuvat toistuvat monimuotoisina ja päällekkäisinä, limittyvät ja sekoittuvat.
Tuli kai taas kerran huomattua ikivanha totuus, että helppo harvoin on mielenkiintoista. Lopussa kiitos seisoo ja sitä rataa. Jonakin kauniina päivänä minä vielä ymmärrän lukemani niinkuin haluaisin enkä pelkästään lyhyinä pilkahduksina, aavistuksina jostakin. Tiedän olevan hyvää ja kaunista..

Ei kommentteja: