Alkusoitto

Luin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teossarjan ensimmäisen osan, "Combrayn". Proust on tällä hetkellä aivan ehdottomasti lempikirjailijoideni kärjessä: toivon vain että tämä innostus kestää niin kauan että ehdin lukemaan sarjan kaikki kymmenen osaa. Two down, eight more to go..

"Combray" on siis sarjan "alkusoitto, teemojen esittely", kuten takakannessa ilmoitetaan. Teos keskittyy päähenkilö-kertojan lapsuuden muisteluun, alkaen ahkerasti lainatulla lauseella: "Pitkät ajat menin varhain nukkumaan." "Combrayhin" sisältyy myös kyllästymiseen asti toistettu kuvaus madeleine-leivoksesta, joka herättää muistojen ketjun kertojan mielessä. Kiehtova rakenne, mielenkiintoinen lähestymistapa ja ennen kaikkea loistava kieli (kenkuttaa aina vaan enemmän etten osaa ranskaa) tekevät Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjasta minulle niin hienon. Se, että äärimmäisen harvoin pystyn samaistumaan kertojan tunteisiin tai ajatuksiin, ei haittaa minua vähimmässäkään määrin, vaikkakin täytynee myöntää että kertojan pakkomielteenomainen suhtautuminen äitiinsä oli välillä hieman oudoksuttavaa. Mutta toisaalta, minä en ole koskaan ollut yliherkkä pieni ranskalainen poika: sääli sinänsä, sillä minäkin haluaisin kirjoittaa yhtä loisteliaasti kuin Proust.


"Sillä minä olen usein halunnut tavata jonkun ihmisen tajuamatta, että syynä oli vain se, että hän toi mieleeni orapihlaja-aidan, ja pelkkä matkustamisen halu on saanut minut uskomaan ja uskottelemaan rakkauden puhjenneen uuteen kukoistukseen."(s.228)