Mitä on kauniina oleminen?

Luin Volter Kilven Antinouksen. Siihen nähden, että opus on vain 59 sivua lyhyt, lukukokemus oli melkoisen raskas, johtuen kielestä. Kirja kuvaa nuoren, kauniin Antoniuksen matkaa antiikin maisemissa, Bithyniasta Ateenan ja Rooman kautta Egyptiin, johon tarina päättyy Antoniuksen tehdessä runollisen itsemurhan hukuttautumalla Niiliin. Ulkoisia maisemia tärkeämpiä ovat kuitenkin mielensisäiset liikkeet, ja Antonius käyttääkin aikansa pohtiakseen elämää ja kauneuden olemusta: "O kauneus, oletko sinä sekä ihmisen päilyävää täydellistä ihanuutta että ihmisen sielun hiutuvaa kipeyttä, joka toisena hetkenä väristytät hänet onnesi kultamereksi, toisena hetkenä taas kätket ja kiedot hänet himmeän kyyneleisen suremisen sulattavaan vaippaan, jonka alla hän sisällisenä nyyhkynänä kalvautuu?" (24.) Ja niin edelleen. Luin syksyllä Kilven Batsheban, joka ilmestyi kolme vuotta aikaisemmin kuin Antinous, ja huolimatta siitä että siinäkin kieli oli varsin lennokasta, tavallaan pidin siitä. Mutta Antinouksesta en voi sanoa samaa. Ehkä en vain ymmärtänyt sen suuruutta - tai sitten se on typerä kirja. Ken tietää.

"Oletko sinäkin ihminen, nainen, ja onko sinullakin ihmisen sielu? Vieraasti ja kummasti katselet sinä, hymyilevien huuliesi välitse välähtelevät hampaasi valkeina ja terävinä, ikäänkuin tahtoisit upottaa ne ihooni ja villinä ja vieraana riemuina imeä vereni minusta. Onko sinullakin sielu, sinä vieras olento, joka niin selittämättömänä katselet ihmeellisesti päilyvillä silmilläsi, ja jonka muotoon silmilläni sulaan, osaamatta sukeltaa mielesi oloon?" (39-40.)