Totta vai tarua?

Luin eilen Angela Carterin Sirkusyöt, mutta pienten teknisten ongelmien takia pääsen jakamaan kokemukseni vasta nyt. Luin romaanin ensimmäistä kertaa vajaa kymmenen vuotta sitten, ja muistin oikeastaan vain tunnelman ja tarinan sijoittumisen sirkusmiljööseen. Tapahtumat sinänsä tulivat siis minulle taas kerran uusina ja yllättävinä: mutta vaikka näin ei olisi ollutkaan, vaikka olisin muistanut jokaisen juonenkäänteen ihan tarkalleen, en usko että se olisi vähentänyt lukunautintoani pienimmässäkään määrin, sillä Carterin teksti pitää otteessaan. Taas kerran tulin siihen johtopäätökseen, että mitä uskomattomampia tapahtumat ovat - siivekäs nainen, ajan taivuttaminen, tiikerien muuttuminen peilinsirpaleiksi -, sitä todempi tarina on tunteen tasolla. Minulle, siis: olen huomannut että kaikki eivät ole yhtä valmiita uskomaan ihmetodellisuuteen. Enkä myöskään tarkoita sitä, että fantastisia elementtejä sisältävät teokset pääsääntöisesti olisivat jotenkin parempia kuin realistisiksi luokiteltavat: pidän esimerkiksi vaikkapa Anna Kareninasta huomattavasti enemmän kuin vaikkapa Kafkan Muodonmuutoksesta, olkoonpa kuinka todellisuuden rajoja hämmentävä tahansa. Enkä laske tähän mukaan varsinaista fantasia- tai scifi-kirjallisuutta ollenkaan: muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ne ovat mielestäni melkoisen tylsiä (Ursula K. LeGuin ja Tolkien ovat esimerkkejä näistä harvoista poikkeustapauksista): huonosti kirjoitettuja ja aina sitä samaa. Tunnustan kyllä että kokemukseni tältä saralta ovat melko rajoittuneet, ja jos joku tietää jonkin erityisen hyvän kyseisen genren opuksen, hierokoon nenääni siihen. Mutta nyt meni asian vierestä. Fantasia tai scifi on siis eri asia kuin maaginen realismi, josta olen nyt niin kovin innostunut. Maagisuus, uskomattomat tapahtumat, eivät saa mielestäni olla itsetarkoituksena: silloin ne eivät tunnu uskottavilta. Mutta Sirkusöiden Fevvers on siipineen ihan yhtä uskottava henkilöhahmona kuin vaikkapa Ansan Gervaise, ja huomattavasti hauskempi.

Mikä minun pointtini oli? En enää muista. Jotain taiteen oikeudesta ilmaista muutakin kuin sitä mitä me näemme joka päivä; sen oikeudesta keinotekoisuuteen. Rohkeudesta olla jotain muuta.