Luin Leinon Helkavirsiä. Toinen sarja -kokoelman. Ensimmäisen luin syksyllä, ja pidin tästä ehkä enemmän. Tuntui sekä henkilökohtaisemmalta että yleismaailmallisemmalta kuin ensimmäinen. Lukukokemusta auttoi myös Pirjo Lyytikäisen esipuhe (SKS:n painos, 2000), jonka ansiosta kiinnitin tarkemmin huomiota teoksessa toistuviin teemoihin ja aiheisiin. Runoissa käytetty mitta, muunneltu ja muokattu kalevalamitta, vaati hieman totuttelua: se tuuditti minut poljentoonsa niin etten aina muistanut pohtia sanojen merkitystä. Melkein kuin olisi lukenut vierasta kieltä, kun huomasi kahden sivun jälkeen ettei ole tajunnut lukemastaan mitään. Vaikka ei Leino mielestäni erityisen vaikea ole - jos olisi tottuneempi kalevalamittaan, runot aukeaisivat varmasti ihan toisella tavalla.
Kiertyivät he toisihinsa
niinkuin käärmehet siniset,
toistuivat he toisissansa
kuin kahdet elämänlangat,
hehkuivat he toisistansa
niinkuin hiili hiiltä vasten,
toivat kuolon toisillensa
kuin myrkky verihin mennyt.
(14. säkeistö runosta "Ukon lintu ja virvaliekki". Helkavirsiä 1-2, 122-123.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti