Aamulla luin Goethen allegorisen sadun Taru Käärmeestä ja Liljasta ja töissä sain loppuun Juhani Niemen Järnefeltistä kirjoittaman elämäkerran Arvid Järnefelt. Kirjailija ajassa ja ikuisuudessa. Satua ja faktaa, mutta jotain samaakin näissä kahdessa teoksessa oli. Järnefelt tunnetaan tolstoilaisena idealistina, joka puolusti rauhan ja lähimmäisenrakkauden aatteita, ja sadussa Taru Käärmeestä ja Liljasta Goethe puhuu ihmisen henkistymisen ja jalostumisen puolesta. Ainakin omasta mielestäni, ja samoilla linjoilla tuntuu olevan myös teoksen suomentanut Aila Meriluoto jälkipuheessaan, jossa hän mainitsee Steinerin tulkinneen kertomusta ihmisen henkisen tiedostumisen esittämisenä, nousuna "ihmisenarvoiseen tilaan". Viisaudesta ja kauneudesta molemmat herrat ovat siis tahtoneet puhua. Goethelta löydän kuitenkin enemmän huumoria kuin Järnefeltiltä, joka välillä vaikuttaa kovin ehdottomalta ja julistushaluiselta.
Petyttyäni pahasti Mäkelän Eino Leino -elämäkertaan, olin erittäin positiivisesti yllättynyt Niemen kerronnasta. Tosin luin jo talvella pari Niemen sotien jälkeisestä modernismista kirjoittamaa teosta jotka olivat oikein laadukkaita, joten ehkä "yllättynyt" on hieman väärä sanavalinta. Joka tapauksessa. Sopivassa määrin kuvausta sekä Järnefeltin fyysisestä että hänen henkisestä ja kirjallisesta elämästään tarpeeksi objektiivisesti kirjoitettuna.
Taru Käärmeestä ja Liljasta oli myöskin erittäin positiivinen kokemus, joskin vielä vähemmän yllätys kuin Niemen teos, koskapa luin teoksen muutamaan otteeseen yläasteella ollessani. Jostain syystä se on aina kirjakaupoissa alennuksessa, ja jostain syystä ostin sen silti omakseni vasta nyt, kun hinta oli päätähuimaava 1,90. Mahdollisesti olen aiemmin kuvitellut saksankielen taitojeni heräävän henkiin (vaikken tee asian hyväksi mitään - enkä aiokaan) jotta voisin ostaa kirjan alkuperäiskielellä, mutta päätin ryhtyä realistiksi. Jos joku haluaa lukea kertomuksen saksaksi, se löytyy täältä, josta myöskin kuva on lainattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti