keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

Allegro appassionato

Lisää 1900-luvun alun suurten tunteiden kirjallisuutta, tällä kertaa naisen naisesta kirjoittamana. L. Onervan Mirdja on täynnä yksilöllisyyden tuskaa ja rakkauden etsintää, ongelmana se, miten yhdistää vapaus ja rakkaus. Romaanin nimihenkilö, Mirdja, on kaunis, älykäs ja taiteellisesti lahjakas nainen, joka etsii omaa itseään miesten kautta - oma tulkintani - siinä onnistumatta. Mirdja kaipaa vahvaa miestä, jolle voisi alistua ja jota voisi kunnioittaa ja sitä kautta rakastaa, mutta tätä suurta ritaria ei tietenkään löydy. Miehet rakastuvat Mirdjaan, ja siksi he ovat häntä heikompia.

Naisen aseman kuvaaminen on mielestäni Mirdjan ehkä kiinnostavinta antia. Mirdjan koko sosiaalinen elämä koostuu miehistä ja näiden mielipiteistä, ja jokainen näistä älykkäistä ja lahjakkaista vahvemman sukupuolen (en laita lainausmerkkeihin, koska sitä he omasta mielestään todella ovat) edustajista on sitä mieltä, että Mirdja on poikkeusnainen siksi että hän on älykäs ja psyykkisesti vahva - siis kuin mies. Nainen on ilman muuta heikko, ja sellaista asiaa kuin naisellinen vahvuus ei ole olemassakaan. Jos nainen on vahva, hän on miehekäs, ja Mirdjaa luonnehditaankin kahden sukupuolen sekoitukseksi, sillä hänellä on älynsä lisäksi myös herkkä tunnemaailma, kuten naisella. Roolit ovat varsin selkeät, eikä Mirdjakaan niitä oikeastaan kyseenalaista. Alussa Mirdjan ystävä Rolf määrittelee rakkauden: "Jos sinä kerran miehen valitset, valitset sinä korkean ja voimakkaan, - ja minä - minä olen tällainen saakelinmoinen, jota sinä monta kertaa olet auttanut kotiin käsipuolesta. Luuletko, etten tiedä sitä, etten aina ole tiennyt sitä, luuletko, ettei minussa ole miehen ylpeyttä niin paljon, etten koskaan ota naista, ellen voi olla häntä korkeampi, jumalallisempi, sillä juuri sitä ja ainoastaan sitä vaatii miehen ja naisen rakkaus." (24-25.) Tähän Mirdja vastaa valittelemalla silloisen rakastajansa, Einon, heikkoutta: "Hänen sielunsa on liian heikko minulle; hänen rakkautensa on nahjusmaista, vetistelevää taikka mielipuolista. Se hallitsee häntä eikä hän sitä, ja miehen tulee hallita itseään ja naistaan. Niin, miehen tulee hallita naistaan..." (25.) Rakkaus on alistumista, ja koska miehet rakastavat Mirdjaa hän ei kykene rakastamaan heitä, sillä hän ei voi alistua alistuneelle. Olisi mielenkiintoista tietää missä määrin L. Onerva itse allekirjoitti nämä mielipiteet, vai oliko kirjailijan tarkoituksena nimenomaan näyttää miehen ja naisen välisten suhteiden paradoksaalisuus ja mahdottomuus sukupuolitetussa yhteiskunnassa. Takakansiteksti mainitsee romaanissa olevan myös tiettyä omaelämäkerrallisuutta, aineksia Onervan Pariisin-matkasta, lyhyestä avioliitosta Wäinö Strengin kanssa ja rakkaudesta Eino Leinoon. Näistäkin aineksista tekisi mieli saada lisää tietoa.

Kaiken kaikkiaan Mirdja herätti minussa kovasti ajatuksia, sekä omasta elämästäni että yhteiskunnasta ylipäätään. Ja sehän on hyvän teoksen merkki.

"[Mauri Etso puhuu Mirdjalle:] Mutta niinkuin jo sanoin, älkäämme Herran nimessä jatkako enää tällaista. Kaikki abstraktiset keskustelut naisten kanssa ovat kokonaan periaatteitani vastaan. Es geht nicht! Nainen ei nyt kerran ole luotu ajattelemaan, vaan tuntemaan. Ainoastaan tunteitten ja aistimusten maailmassa voivat mies ja nainen toisiinsa sulaa. [--]
-Kaiken saan, sanot... mutta onko sinulla sitten minulle muuta annettavaa kuin vanhat suutelot ja vanhat fraasit? Mirdja kolkolla ivalla puhui. - Mutta sinä luulet, että niin sanotulle "naiselle" voi heittää mitä romua tahansa ja kaikki käy jumalallisista lahjoista, kunhan ne vain mieheltä ovat. Niin olet sinä minutkin käsittänyt. "Naista" minussa olet sinä syöttänyt, "naista" minussa rakastanut." (48.)

2 kommenttia:

emma kirjoitti...

wau! googlasin mirdjan ja löysin blogikirjoituksesi. puhuttelevaa analyysiä. täytyy palata lukemaan muitakin kirjoituksiasi. olipa kerran kirja. se on helppo muistaa, koska olipa kerran elämä on lempianimaatioitani. :) kiitos. <3

olipakerran kirjoitti...

kiitos :) mukavaa että joku saa jotain irti noinkin monen vuoden takaisista hajanaisista pohdiskeluistani. ehkä pitäisi taas herätellä tätäkin projektia takaisin henkiin: saisi lukemisistaan taas jotain irtikin.